
Joitain ihmisiä ei vaan ole tarkoitettu vanhemmiksi. Harmi vaan, että sitä ei etukäteen kukaan tiedä. Jaksan aina ihmetellä, kuinka joku voi hylätä oman lapsensa, kohdella kuin roskaa. Miksi? Ymmärtääkö ne ihmiset, kuinka paljon se voi vaikuttaa lapseen nyt ja tulevaisuudessa. Uskon, että harva niistä ymmärtää.
Avaan hieman oman teinini elämää, kuinka isän käytös on vaikuttanut, miltä se näyttää meidän seinien sisällä. Olen kertonut aiheesta ennenkin, tuskin nytkään viimeistä kertaa. Valoa nimittäin ei ole näkyvissä. Tuskin koskaan. Yllättävää mikään ei enää ole.
Mulla on aivan upea tytär, niin fiksu ja hyväsydäminen. Mieletön persoona. Välillä ihmettelen, kuinka ymmärtäväinen tuo neiti voikaan olla, vielä kaikkien negatiivistenkin kokemusten jälkeen. Takana on vuosien kiusaaminen, joka eskaloitui poliisien puuttumiseen, ja isän aiheuttamat mielipahat. Kiusaaminen on jättänyt valtavasti arpia, äitinä näen ne. Pelko kiusaamisen jatkumisesta on toisinaan läsnä. Onneksi, toistaiseksi tämän asian osalta, näyttää hyvältä, ja kavereitakin on ruvennut tulemaan kiitettävä määrä. Yksin ei tarvitse enää jäädä. Ystävät ovatkin iso voimavara, kun muu maailma horjuttaa.
Eniten äitinä kuitenkin raivostuttaa isän käytös. Miten voi oma isä ignoorata oman tyttärensä? Leperrellä, mutta samassa lauseessa kaataa koko nuoren maailman. En kykene ymmärtämään. Meillä eletään tällä hetkellä ikävän keskellä. Isän kaipuu on valtava, ja aiheuttaa turhia kyyneliä. ”Äiti, kyllä mä tiedän millanen iskä on, mut silti haluisin sen kans olla väleissä. Se vaan, et iskä ei taas vastaa mulle. Se löi mulle luuria, ku soitin, vaik se lupas soittaa mulle tänää.”. Isä on tyttären jopa estänyt sosiaalisessa mediassa eikä estot poistu, pyynnöistä huolimatta. Kuinka tuossa tilanteessa enää voi puhua isän puolesta, kun isä keksii kymmeniä uusia selityksiä kerta toisensa jälkeen, miksi ei voi tyttärelleen puhua puhelimessa ja ei edes vastaa estojen poistamisesta kysyttäessä. Miten lasta voi tuossa kohtaa lohduttaa, kun mitkään sanat eivät vie pahaa oloa pois. Äitinä voin antaa rajattomasti rakkautta, omaa aikaani, mutta isäksi en voi muuttua. Kunpa voisinkin, tekisin sen heti.
Saimme hetki sitten kirjeen kotiin, riparille olisi ilmoittauduttava piakkoin. Niin kuin varmasti monet teinit, niin minunkin, suunnitteli jo tulevia rippijuhlia ja keitä sinne kutsuttaisiin. ”No en mä halua iskää kutsua, ku mä tiedän, et se ei tuu kuitenkaan ja sit tulee vaan turhaan paha mieli.” Niinpä, mitä tuohon vastata, en minäkään tiedä. Lapsen mukana ei tullut opasta, jossa kerrottaisiin, kuinka tässä tilanteessa toimia. Kuuluuko tosiaan lapsen edes ajatella moisia? Pelätä, että oma isä ei saavu rippijuhliin? Oikeastaan, jopa tietää jo etukäteen varmaksi niin käyvän, jos isä kutsutaan. Myönnän, äitinä itku pääsi, kun talo hiljeni ja teini oli käynyt untenmaille.
Tytär on edelleen täynnä toivoa, vaikka isä ei ole koskaan ollut läsnä ja pettänyt lupauksia jo tuhansia kertoja. On ilta ja taas teini odottaa isän vastaavan, edes jotain. Toivoo, että isä soittaisi, haluaisi edes hetken puhua isän kanssa puhelimessa. Oman isänsä, jonka ääntä ei ole kuullut kuukausiin, jos totta puhutaan, kohta kahteen vuoteen. Näkemisestä aikaa samanmoinen määrä kuukausia. Tilanne tuskin tulee tästä muuttumaan, ja tyttö jää vain toivomaan isän ottavan itseään niskasta kiinni.
Monet, äärettömän monet kerrat tyttö on pyytänyt, että isä ehtisi nähdä. Jokainen kerta saa kuitenkin kuulla useampia selityksiä, miksi ei onnistu. Milloin vedotaan työkiireisiin, pikkusisaruksiin tai kipeänä olemiseen. Miten joku voi edes kuvitella, noiden olevan hyviä syitä, olla näkemättä omaa lastaan kuukausiin. Ei, eivät ne ole mitään oikeita syitä, tekosyitä vain, joilla paeta vastuutaan. Niin julmaa aikuiselta ihmiseltä. Pistää vihaksi. Kunpa voisi äitinä tehdä jotain. Ennen yritin puhua järkeä, ilman mitään vaikutusta. Enää en edes viitsi yrittää.
Olen kiitollinen, että tuolla teinillä on muita vastuullisia miehen malleja elämässään. Mun isäni yrittää parhaimpansa mukaan olla se isän malli, joka välittää ja myös näyttää sen. Mun miehellä on iso rooli myös teinini elämässä, se on kiinnostunut mitä elämässä tapahtuu ja kuinka koulu sujuu. Se antaa aikaansa ja iltaisin toivottaa hyvät yöt halauksien kera. Ne hyvät yöt ja halaukset, joihin isä ei ole oikeastaan koskaan kyennyt, ne kerrat voisi laskea yhden käden sormilla. En voi koskaan tarpeeksi kiittää miestäni. Veljiäni toki ei voi unohtaa myöskään. He ovat aivan uskomattomia, aina auttamassa, kun vain voivat. Teinillä on siis neljä erityislaatuista miestä elämässään. Ne antavat tyttärelleni toivoa, että hyviäkin miehiä on olemassa. Isää ne toki eivät voi koskaan kokonaan korvata. Kiitos, teille arvokkaille elämämme miehille. Olette rakkaita!
Vaikka epäilenkin, että sanoilla ei ole mitään vaikutusta, kirjoitan silti lopuksi, lapsen sanoin kirjeen kaikille niille iseille, jotka lapsensa uskaltavat hylätä. Ja nyt puhutaan tosiaan vain iseistä, koska ne koskettavat kyseistä teiniä.
”Iskä, miksi sä sanot mun olevan rakas, jos sä et kuitenkaan halua edes nähdä mua? Iskä, sä olet mulle tärkeä, miksi mä en ole sulle?
Mä odotin iskä sillon kerran, että sä tulisit mua hakemaan. Lupasit, et tehään jotain kivaa. Sä et tullu. Se oikeesti oli aika törkeetä. Teet joka kerta ihan samalla tavalla. Miks?
Mä odotin taas sun puhelua, kun sä lupasit, mut sä et soittanu. Kerroin äitille, mut eihän sekään voi sua pakottaa soittamaa mulle. Mä en oo oikeesti iskä kuullu susta pitkään aikaan.
Iskä, mä toivon jatkuvasti, et sä alkaisit rakastaa mua ja haluisit nähdä. Tiedän, et mä toivon turhaan, mut en voi sille mitään. Kyl mä tiedän millanen sä oot, ja et sä ikinä siitä muutu. Parempi ois vaan unohtaa sut, et ei olis niin paha olla aina ja sun käytös ei vaikuttais mun kouluun, mut millä unohdan, ku oot mun ainoo iskä.
Voisinpa, vaan sanoo sulle hyvästi ja jatkaa elämää normaalisti.”
Kiitos teille iseille, jotka näytätte lapsenne olevan teidän koko maailma. Lapselle isä on todella tärkeä tukipilari, vaikka toisinaan teini-iässä kapinoisikin vastaan ja murahtelisi teille. Sisällään teini kuitenkin on onnellinen teidän huomiostanne ja rakkaudestanne, koska sen teinin sisällä asuu silti vielä se pieni lapsi prinsessakruunuineen tai leikkihaarniskoineen. Jatkossakin näyttäkää niille lapsille, että ne ovat tärkeitä. Ja kiitos niille miehille, jotka astuvat niihin arvokkaisiin saappaisiin, joita isä ei täytä. Te merkitsette sille lapselle paljon ja lupaan kiitoksen olevan vielä edessä. Teidän huolenpitonne palkitaan kyllä. Olen varma siitä.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?