Viime aikoina on käyty keskustelua hoitajien palkoista, ja on ollut surullista huomata, kuinka monet ovat palkankorotuksia vastaan. Jo ennen koronaa. Harva tulee kotisohviltaan edes ajatelleeksi, kuinka pienellä palkalla isovanhemmat hoivakodissa hoidetaan, lapset saavat päiväkodissa hyvää hoitoa vanhemman työpäivän ajaksi tai kuinka vähän palkkaa saa, työnvaativuuteen nähden, se hoitaja, joka oli tekemässä tärkeää työtä leikkauksessa. Ja haluan korostaa, vaikka otan puheeksi nyt vain yhden ammatin, on myös monia tärkeitä ammatteja, joissa palkka pitäisi olla korkeampi. Muutaman mainitakseni, poliisi tekee erittäin arvokasta työtä ja huolehtii päivittäin meidän turvallisuudestamme. Poliisin palkka on aivan liian pieni, vaikka alalla vaaditaan ammattikorkeakoulututkintoa ja joutuvat myös toisinaan pelastamaan ihmishenkiä, eikä väkivallan kohtaaminenkaan ole mitenkään epätavallista. Työ vaatii todella paljon. Mainitsen vielä yhden tärkeän ammatin, palomies. Palomiehenkään palkka ei päätä huimaa. Palosta pelastettu ihminen usein on valmis antamaan palomiehelle kaikkensa, mutta ei kuitenkaan verorahojaan, aivan kuin ei hoitajille tai poliisillekaan. Siivoojia tietenkään unohtamatta, pieni on palkka heilläkin, vaikka tekevät äärettömän tärkeää työtä. Ymmärrän, että palkkojen nostaminen ei ole helppo homma, mutta silti on tärkeää, että meillä jatkossakin on noilla aloilla pelastavia ihmisiä töissä, jotka tekevät työtään sydämellä, kutsumusammatteja kun ovat. Kutsumuksella vain ei elä.
Monille on aivan hepreaa, millaista hoitajan arki voi olla. Haluan avata verhoja hieman ja näyttää millaiselta se arki monilla hoitajillamme on. Hoitajilla, jotka hoitavat meidän vanhuksiamme, kun meillä ei ole aikaa käydä heitä katsomassa. Hoitajilla, jotka pitävät heitä kädestä kiinni, kun kivut tekevät tuskaa tai ikävä on kova. Ole hyvä, tervetuloa hoitajan arkeen.
”Niska hiessä hän on saapunut iltavuorosta kotiin. Kello lyö kohta jo puolta yötä, mutta vielä olisi hoidettava kodin askareita, lapsille ruokaa, keittiö siistiksi ja suihkussa käytävä. Iltavuoro sisälsi jälleen ylityötunteja ja niin tulee huominen aamuvuorokin sisältämään. Liian monet hoitajat ovat lähteneet osastolta, jossa hän työskentelee. Väsymys on valtava.
Viimein sänky kutsuu, unta ei tarvitse odottaa kauaakaan. Liian monta pitkäksi venynyttä iltaa ja aikaista herätystä takana. Työssä se ei kuitenkaan saa näkyä. Hymyssä huulin vanhuksille tänäänkin syötettiin iltapuurot, vaihdettiin puhtaisiin ja lääkittiin huolella. Illan viimeiseksi vielä hän otti heitä kädestä ja toivotti kauniita unia. Eräs vanhuksista oli tänäänkin hieman pelokas, ja ylitöiden pakosta huolimatta hoitaja istuutui viereen hetkeksi silittämään. Uni onneksi tuli kuitenkin. Nyt on hoitajan vuoro.
Aamulla kello soi jo ennen kukonlaulua. Millään ei jaksaisi nousta, mutta pakko on. Pikaisesti hiukset ponnarille, kahvit mukaan ja menoksi. Stressi painaa niskassa. Saisi edes muutaman päivän lomaa, se tekisi hyvää.
Hoivakodilla on aamupalan aika. Jokainen mummo ja pappa saavat aamupuuronsa, vaikka sairasloma kaatanutkin muutaman hoitajan kotiin. Kiirettä pitää. Huoneen yhdeksän rouva on kiukkuisempi tänään kuin eilen. Yllättävän vahvoja nuo rouvat ovat, kun kiukkupuuska iskee, koska kyllä se nyrkki tuntuu kyljessä. Hoitaja muistelee, että huoneen yhdeksän rouvalla ei olisi käynyt reiluun kuukauteen omaisia, olisikohan siinä kiukkuun syy. Rouvan muisti pelittää nimittäin oikein hyvin ja usein häntä saakin lohduttaa, kun harmittelee yksinäisyyttään ja pyytää soittamaan pojalleen. Palatakseni tähän aamuun, aamupuuroa syöttäessä rouva tiuskaisi tivakkaan, kuinka tänään ei maistu ja löi nyrkillään aamupuurolautaseen, mutta osuikin hoitajan vatsaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun rapatessa sattuu. Valitettavasti hoitajille arkipäivää.
Tänään on suihkupäivä. Osa asukkaista pystyy onneksi vielä seisomaan itse, mutta osa täytyy suihkuttaa sängyssä. Suojavarusteet päälle ja suihkuun. Ensimmäisenä on vuorossa huoneen neljä pappa. Aivan ihana persoona. Huumoria löytyy jokaiseen päivään, vaikka muisti onkin alkanut pätkiä ja vointi hieman huonontunut viime aikoina. Hoitajalla tulee oma isänsä mieleen. Ikävä. Ehtisipä käymään isän luona. Onneksi huoneen neljä pappa antaa edes ripauksen helpotusta ikävään, kun on niin isän kaltainen. Papan tytär kävi eilen. Ihana ihminen. Olisipa kaikkien omaiset samanlaisia. Hän muistaa aina kehua hoitajia ja tuo toisinaan kahvihuoneeseenkin herkkuja.
Ikäväksi hoitajan täytyy tänään ilmoittaa surullisia uutisia huoneen kaksi omaisille. Rouva oli yöllä nukahtanut ikiuneen. Hän oli pidempään ollut jo huonovointinen, eikä jaksanut enää. Nämä ovat hoitajille raskaita päiviä. Jokaisesta hoidettavasta tulee omalla tavallaan tärkeä, koska heistä tulee pidettyä huolta lähes päivittäin. Monet heistä jäävät mieleen jopa vuosikausiksi. Omaisille suru-uutisia ilmoittaessa meinaa usein hoitajallakin vierähtää kyyneleet, mutta valitettavasti se ei ole aina kovin hyväksyttävää, koska pitää pysyä ammattimaisena. Hoitaja kyllä tietää, että itku tulee viimeistään kotona ja päivä jää hetkeksi mieleen.
Huoneessa kuusi on tänään uusi asukas. Hän on asunut vuosia yksin omassa kodissaan ja nyt olisi sopeuduttava niin sanottuun laitoselämään. Hoitajat ovat sopeutumisessa avainasemassa. Asukkaan lapset ovat häntä saattamassa. Hieman tiukan oloisia. Toivottavasti on kyse vain alkukankeudesta, hoitaja miettii. Pappa vaikuttaa kyllä erittäin mukavalta, vaikka selkeästi hämmentynyt ja surullinen. Tänään olisi pyrittävä antamaan paljon aikaa herralle, jotta hänen olisi helpompi sopeutua.
Kello näyttää jo lähes puolta päivää, mutta taukoja hoivakodissa ei ole ehditty pitämään. Hoitaja käy pikaisesti vielä vessassa ja kirjaa vielä muutamat tärkeät asiat koneelle ennen kuin on ruuan aika. Onneksi yhdelle sairaslomalaiselle on saatu hälytettyä tuuraaja. Uusi kylläkin ja hieman olisi perehdytettävä häntä, jotta ei aivan ummikkona täytyisi soheltaa. Ruokailut sujuvat kiireessä. Hieman harmillista, kun huoneen kuusi, uudelle asukkaalle ei ehtinyt antaa enempää aikaa, vaikka selvästi hoitajan silmin sitä olisi kaivannut.
Aika hoitajan päästä itsekin syömään. Normaalia ruokataukoa ei ehdi pitää, jotta kaikki hommat saadaan hoidettua, ja koska edelleen rivistä puuttuu hoitajia. Ruokatauon aikana tulee hälytyksiä, ja hoitajat sopivat kuka menee tarkistamaan, mikä on hätänä.
Tänään olisi tarkoitus ehtiä järjestämään asukkaille hieman toimintaa. Tarkoittaa sitä, että osa asukkaista talutetaan yhteisiin tiloihin ja osa kuljetetaan joko sängyssä tai pyörätuolilla. Viime viikolla yksi hoitajista oli järjestänyt laulutuokion, mutta tällä viikolla on vuorossa tietovisa. Usein nämä tuokiot sujuvat mutkitta. Tänään ei. Huoneen seitsemän rouva saa sairaskohtauksen ja hänet haetaan ambulanssilla sairaalaan, yhden hoitajan on irrottauduttava mukaan.
Työpäivä alkaa olla lopuillaan. Huoneessa kuusi olisi vielä kuitenkin käytävä. Uusi asukas on hieman vaisu, ymmärrettävästä syystä. Hoitaja ottaa häntä kädestä kiinni ja kysyy, onko kaikki hyvin. Ei ole, sitä hoitaja ei epäile hetkeäkään. Pappa kertoo, kuinka hän on jo tottunut olemaan yksin, kun ei kotonakaan kukaan muu käynyt kuin kotihoito. Niin surullista. Pappa kyynel silmin paljastaa, että kotiin on silti ikävä. Pala nousee hoitajan kurkkuun, mutta kyyneleet on vain nieltävä ja lohdutukseksi kerrottava kaiken vielä järjestyvän sekä kotiutuvan vielä hoivakotiin. Hetken hoitaja istuu herran vierellä, vaikka pitäisi vielä tehdä pari kirjausta ja kertoa iltavuorolle päivän kuulumiset, ennen kuin vuoro päättyy. Ylitöiksi varmaan menee, mutta sydän ei anna periksi vain lähteä.
Pukuhuoneessa hoitaja huomaa lasten tavoitelleen ja vastaamattomien puheluiden perään tulleen viestejä kilokaupalla. Koska äiti tuut. Äiti, käytkö kaupassa. Äiti veikka ärsyttää. Huoh, haluaisi vain kotiin lepäämään, mutta päivän hoidettavat muuttuvat vain hieman nuoremmiksi. Kaupan kautta kotiin, iltaruoka, ruoka huomiseksi, laskujen maksu, vaatekaappi ammotti aamulla tyhjyyttään ja ehkä sitä joskus pitäisi ehtiä lenkillekin. Viime päivät on olleet yhtä hullun myllyä, kun hoitaja on tehnyt ylitöitä huutavan hoitajapulan vuoksi. Yksikin sairasloma kaataa koko pakan täysin.
Koko päivä seisty jalkojen päällä ja juostu hikipisarat otsalla. Tylsää ei ehtinyt tänäänkään tulemaan. Huomenna sama uusiksi. Hymyssä suin, rakkaudesta lajiin.”
Miltä näytti? Toki tämä kertomus on täyttä fiktiota, mustana valkoisella, mutta valitettavan totta kuitenkin monille hoitajille. Itse olen päässyt maistamaan tuota arkea ja helppoa se ei ole. Töitä tehdään kiireessä, omaiset vaativat, resurssit eivät riitä ja sydän käskee istumaan hoidettavan vierellä, mutta aika, se on armoton. Parempi palkka ei toki kaikkea raskautta vie pois, mutta työtä on helpompi jaksaa, jos penniä ei tarvitse venyttää. Lähihoitajan peruspalkka, kun ei juuri 2000 euroa ylitä. Monilla aloilla, toisen asteen ammattitutkinnon käyneellä, peruspalkka on parempi ja työ ei ole yhtä vaativaa. En sano, että tällä hetkellä palkkoja olisi helppo nostaa, mutta toivon, ettei hoitajien palkat saisi aina hirveää negatiivista äläkkää aikaansa. Valitettavan usein saa, vaikka muiden alojen kohdalla sitä en ole huomannut.
Ja viimeisenä esitän toiveen, pysy kotona, edes hoitajien takia. Tsemppiä kaikille koronakriisin keskelle toivottaen Se alan vaihtaja!
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?