Itsetunnon monet kasvot

Itsetunto, jokaisen ihmisen peruspilari, joka rakennetaan jo lapsena. Kaikille ei sitä kuitenkaan lapsuudessa suoda tai vaikka olisi suotukin, voi se kadota väärän ihmisen käsissä. Tiedän, että maailmassa on monia, jotka kärsivät huonosta itsetunnosta, mutta kuinka moni ymmärtää miten hyvän itsetunnon voi itselleen rakentaa. En myöskään juurikaan ole törmännyt keskusteluihin tai teksteihin, joissa kerrottaisiin, kuinka paljon huono itsetunto vaikuttaa jokapäiväiseen arkeemme ja miten sen voi meistä päälle päin nähdä. Pitäisikö näistä puhua enemmän? Ehdottomasti pitäisi.

Huono itsetunto saa meidät käyttäytymään useissa tilanteissa, täysin eri tavalla kuin luonteeseemme kuuluisi. Muun muassa lapsuudessa koetut epävarmuudet ja itsetuntoa tuhoavat kokemukset usein heijastuvat aikuisena samankaltaisissa tilanteissa. Omaa lapsuuttani en lähde tarkemmin avaamaan, koska siellä on aivan liian kipeitä asioita käsiteltäviksi tuntemattomien silmille. Vasta aikuisena olen osannut yhdistää, miksi toimin eri tilanteissa muiden silmiin välinpitämättömän oloisesti ja saan usein itseni näyttämään laiskalta. Laiskuutta se ei ole, pelkään vain arvostelua liikaa. Jopa niin paljon, etten kykene tilanteessa sanomaan mitään tai edes liikahtamaan. Toivon, että joskus uskaltaisin kertoa ääneen, miksi toimin niin kuin toimin, ehkä joskus. Tärkeintä kuitenkin on, että itse tunnistaa, miten jotkin asiat vaikuttavat, jotta niitä voisi lähteä työstämään. Itse olen opetellut sitä vuosia, mutta vielä on työtä paljon jäljellä.

Mustasukkaisuushan on myös merkki heikosta itsetunnosta. Syy siihen voi löytyä lapsuudesta tai aikuisena koetuista kokemuksista. Tärkeintä on kuitenkin löytää se syvemmältä, jotta sen voi työstää pois. Onko taustalla pelko siitä, että kumppani, ystävä tai kuka lie, voi löytää jotain sinua parempaa? Vai pelkäätkö, että jäät yksin? Oletko tullut joskus hylätyksi ja sen vuoksi pelkäät, että niin käy taas? Hylätyksi tulemisen pelko on todella yleinen. Valitettavasti. Ja se on ihan todellinen ongelma monelle. Uskon, että sen yleistymiseen vaikuttaa paljon nykymaailma, jossa kertakäyttökulttuuri tuntuu lisääntyvän. Voitaisiinko me muuttaa tätä kulttuuria? Voisimme ainakin yrittää.

Jos osaa tarpeeksi lukea toisia ihmisiä, pystyy monesta asiasta huomaamaan toisen heikon itsetunnon, vaikka pitää muistaa taustalla voivan olevan jotain muutakin. Tässä kuitenkin muutamia esimerkkejä, hän arvostelee sinua usein ja tekee itsestään parempaa, raivostuu syyttä ja ei näe teossaan väärää, ehkä jopa huomaamattaan kohtelee sinua alistavasti ja koettaa nousta yläpuolellesi, ei välttämättä osaa kertoa avoimesti tunteitaan tai kehua, kontrolloi sinua sekä menemisiäsi ja kertaalleen mainittu mustasukkaisuus on yksi selkeimpiä merkkejä. Mutta vaikka nämä merkit toisesta tunnistaisikin, ei niitä voi kukaan muu muuttaa kuin henkilö itse.

Aikanaan sain hyvän ohjeen, jolla voisin itsetuntoani työstää ja myönnän sen toimineen, kehu itseäsi päivittäin. Omalla asenteella on suuri vaikutus siihen, miten itsesi näet. Mitä useammin puhut itsestäsi alentavaan sävyyn, sitä varmemmin et pidä itsestäsi. Itsestään ei saisi kulttuurissamme olla ylpeä vaan pitäisi olla nöyrä ja katsella varpaisiin, päinvastoin. Itseään pitää osata kehua, löytää hyviä puolia luonteesta ja ulkonäöstään sekä kertoa ne itselleenkin, kävellä pää pystyssä. Vain itse voit muuttaa omaa asennettasi itsestäsi ja siten huomata, kuinka muutkin näkevät sinut pian eri tavalla. Kun löydät itsestäsi luonteesi hyvät puolet, näkyvät ne myös käytöksessäsi ja olet myös armollisempi ympärilläsi olevia ihmisiä kohtaan.

Minua on usein luultu ylimieliseksi, itsevarmaksi, mutta totuus on toinen. Koko ikäni olen kamppaillut huonon itsetuntoni kanssa, koska lapsesta lähtien olen yrittänyt olla jotain muuta kuin olen, jotta kelpaisin. Omana itsenäni en ole kelvannut, en riittänyt sellaisena kuin olin. Vuosiin en kelvannut, en edes itselleni. Onneksi tänään sekä useimpina muina päivinä tiedän, että minä riitän, ja jos en, ei se ole minun ongelmani. Toisinaan tulee hetkiä, että pienetkin toisten teot saattavat saada minut tuntemaan itseni arvottomaksi tai kokemaan etten kelpaa, mutta silloin koetan työstää näitä ajatuksia pois, jotta jonain päivänä ne eivät aiheuttaisi kipua. Lapsuuden haamuja siis toki vielä kannan mukanani toisinaan ja ne tulevat hetkittäin esiin aivan typerissäkin tilanteissa, mutta koko ajan vain vähemmän. Vielä työni siis jatkuu. Astun peiliin eteen aamuisin ja kehun itseäni, kerron rakastavani. Sinun tekosi tai sanasi siis toisinaan sattuu kovaa, mutta yritän olla välittämättä niistä. Kehu, rakasta ja ole välittämättä sinäkin. Vielä jonain päivänä sinäkin tiedät, että riität ja olet täydellinen juuri tuollaisena, virheineen päivineen.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*