Valvon sinun untasi, rakkaudella äiti

Pitkästä aikaa istun pöydän ääreen täyden maitokahvin kanssa ja avaan tietokoneeni kirjoittaakseni. Viime viikonloppuna oli taas yksi vuoden kohokohdistani, äitienpäivä. Äitienpäivä merkitsee minulle muutakin kuin aamukahveja sänkyyn, sinä päivänä olen erityisen onnellinen valinnastani 14 vuotta sitten. Olin vasta 16 ja jouduin raskaan valinnan eteen, tuleeko minusta äiti. Vastauksena tähän, olen tänään äiti. Maailman suurin päätös, ja parhain.

Vastuu oli nuoren tytön harteilla suuri, mutta onnekseni vanhempani auttoivat minua enemmän kuin olisin voinut toivoa. Nyt minulla aivan upea 13 vuotias tytär, joka on minulle koko elämäni. Ystävät, kumppanit ja tuttavat voivat vaihtua ympäriltä, mutta tyttäreni pysyy. Helppoa ei aina ole ollut, mutta mitään en vaihtaisi pois. Minulle äitinä oleminen on suuri lahja. Rakastan kuulla sanan äiti. Vieläkin. Rakastan myös tytärtäni aivan suunnattomasti, koska ilman häntä en olisi äiti, en olisi saanut kulkea tätä kaunista matkaa.

Tyttärelläni oli 4-6 vuoden iässä kova uhma, ja luoja niitä nuoren äidin irronneita hiuksia sekä hampaiden kiristyksiä. Elimme vuosia kaksin, joten uhmastakin oli äitinä selviydyttävä yksin. Näin vuosia myöhemmin, voisin väittää selviytyneeni mallikkaasti, pohjatyö tulevaisuuteen tehtiin silloin. Toisinaan löysäsi nyörejä, kun ei ollut toista tukemassa rinnalla lapsen raivotessa. Silloin sitä soimasi itseään, mutta uskon sen vuoksi jaksaneeni paremmin tuon vaikean ajan. En siis kadu.

Monesti vanhempia soimataan, kun ei tee tätä tai tuota oikein. Miten voisikaan, kun ei äitiyteen tai isyyteen ole ohjekirjaa? Itse sanoisin, että on minimaalinen määrä vääriä tapoja kasvattaa. ”Virheitä” kasvatuksessa sattuu jokaiselle, ja se on ihan fine. Eikä niistä tarvitse kenenkään sormea heristää tai tuomita. Vanhemmuus on tarpeeksi vaikeaa muutenkin ja jokainen vanhempi varmasti toisinaan marmattaa itselleen omista virheistään, joten se riittäköön.

Tänään tyttäreni on oikein mainio luomus, uhmasta ei ole tietoakaan ja murrosikäkin päästänyt helpolla. Muita ajatteleva, ovia auki pitelevä ja kohtelias tyttäreni on kauneinta, mitä olen elämältä saanut. Se, luottamus ja side meidän välillämme, on jotain aivan uskomatonta. Voimme nauraa yhdessä typerille vitseille ja puhua kaikesta, mitä mieleemme vain juolahtaa sekä lisäksi tyttäreni uskaltaa monestakin asiasta uskoutua minulle. Nykyään voimme myös yhdessä sopia pelisäännöistäkin.

Oma lapsi on lahja, jota mikään ei voita. Se opettaa niin paljon kuin itse haluat siltä oppia. Kukaan muu maailmassa, ei koskaan tule olemaan samalla paikalla sydämessä kuin oma lapsi. Äidinrakkaudelle ei mikään vedä vertoja. Muistan sen tunteen edelleen, kun ensimmäisen kerran katsoin tytärtäni ja tunsin sydämeni muljahtavan pois paikoiltaan. Sitä tunnetta ei voi edes sanoin kuvailla. Eikä sitä tunnetta, kun istut lapsesi sängyn vieressä lukien iltasatua, ilta toisensa jälkeen väsyneenä ja näet, kuinka pieni ihminen vaipuu unien maailmaan. Se on jotain aivan mielettömän kaunista, sitä ei edes äidin väsymys voita. Päivän kiireiden jälkeen jopa odotat tuota illan kohokohtaa. Näin vuosia myöhemmin vielä kaipaan niitä iltoja, sitä tunnetta.

Monet pelkäävät, kuinka selviytyä vanhemmuudesta, jo ennen päätöstä lapsien tekemisestä. Se on normaalia, ja vaikka se pelko ei lapsen syntymän sekä kasvamisen myötä häviäkään, antavat nuo pienet ihmeet enemmän sisältöä elämään ja vilpitöntä rakkauttaan kuin sitä pelkoa.

Koska olen niin ylpeä tyttärestäni halusin hänenkin tietävän sen, joten kirjoitin tyttärelleni kirjeen. Kerroin kirjeessä, kuinka tärkeitä muistoja kannan mukanani nyt ja aina, minun aarrearkussani. Sinäkin saat lukea sen, liitin sen tähän mukaan.

”Rakas tyttäreni,

Olet tänään upea nuori. Olen ylpeä siitä, millainen sinusta on tullut. Katsoin sinua tänään, kun lähdit kouluun. Olit niin jumalaisen kaunis, mietin voinko tosiaan olla luonut jotain sellaista kuin sinä. Et ole enää se pieni tyttö, joka otti minua kädestä tai piiloutui taakseni, kun maailma jännitti. Nyt olet nuori nainen, joka tulee kysymään neuvoa, kun maailma jännittää.

Olenko koskaan muistanut kertoa sinulle, kuinka suuri onni olet elämässäni ollut?
Pelkäsin sinua, äitiyttä. Päätin kuitenkin, että sinulla on tarkoitus. En vielä silloin tiennyt mikä, nyt tiedän. Sinun tarkoituksesi oli tulla maailmaan opettamaan minua, olemaan minulle tytär ja yhtä aikaa paras ystävä. Sinun paikkaasi ei kukaan koskaan voi viedä.

Muistan, kun olit vasta pieni tyttö ja iltamme päättyivät iltasatuihin. Saatoin valvoa sinun untasi monia tunteja istuen sänkysi vieressä pienellä vaaleanpunaisella penkillä. Muistellessani niitä hetkiä, tunnen edelleen vatsanpohjassani sen perhosten liitelyn.
Rakastin, rakastan vieläkin, jakaa arkeni kanssasi.

Minulla on laatikollinen muistoja mielessäni meidän arjestamme vuosien varrelta. Muistan, kuinka halusit pukeutua prinsessamekkoon, avata sateenvarjon leikkien sen olevan aurinkovarjo, halusit olla prinsessa. Olit maailman kaunein prinsessa.

Muistatko kultaseni, kun saunassa halusit leikkiä jäätelön myyjää? Minä muistan, ja se muisto saa minut vieläkin hymyilemään. Olit niin onnellinen silloin.

Kaiken sen kiireisen arjen, väsymyksen ja kiukkujen keskeltä, olen poiminut nuo muistot talteeni. Tänään voin niitä muistella, kun olet nuori naisen alku. Talletan muistiini myös muistot näistä hetkistä. Sinä olet minun aarteeni, minun aarrearkussani.

Rakastan sinua, olen kiitollinen maailmalle sinusta. Älä ikinä unohda sitä. Elämässäsi tulee päiviä, kun on paha olla, maailma kaataa vastoinkäymisiä harteillesi ja maailma jännittää. Kuuntelen sinua silloin, olen vierelläsi, vaikka en fyysisesti täällä enää olisikaan.

Kiitos, kun saan olla juuri sinun äitisi.

 

Rakkaudella Äitisi”

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*