Kostean arjen varjokuva. Nimeltä kuningas Alkoholi.

“Viimeiseen tiimaan, tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista, jonka raajat kuolleet on. Tän täytyy mennä näin. Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää, mutta tiedän et on turhaa armoo viivyttää. Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää. Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää. Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään, muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan. Tämä tie meidät kaataa. Ei voi jatkaa. Ei voi olla näin. Sen on tultava loppuun. Nyt on aika.” Näihin Apulannan laulun sanoihin hän voi samaistua. Hän ei voinut jatkaa enää. Ei voimat enää riittäneet, tätä hän ei halunnut.

Se oli rakkautta alkumetreistä lähtien. Kaasu oli pohjassa molemmilla ja jarrusta ei ollut tietoakaan. Kaikki eteni nopeasti, muiden rauhotteluista huolimatta. Tää oli heidän elämää, ei muiden.

Yöt meni istuessa parvekkeella puhuen kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kaikki oli hyvin. Onni oli tässä ja uusi parisuhde näytti valoisalta. Naurua riitti ja huumori oli osa heitä.

Pikkuhiljaa onni alkoi kuitenkin rakoilla. Arki yhdistyi ja hiljalleen varjo oli ilmestymässä pään päälle. Nainen ei olisi voinut hetki sitten uskoa, että tätä arki tulisi olemaan. Ahdistusta, pelkoa. Kuningas alkoholi. Se oli tänään osa arkea. Se olisi osa sitä huomennakin.

Perjantai. Viimeinkin viikonloppu ja voi ottaa pari päivää taas rennosti. Hän odottaa kumppaniaan kotiin töistä. Nainen on täynnä intoa ja odottaessaan siivonnut kodin, jotta viikonloppua olisi kivempi viettää yhdessä. Eilisillan tölkit siivottu, pyykit pesty ja tiskit puhtaina kaapissa. Aamulla saamme herätä yhdessä eikä toisella ole kiire töihin. Mikä olisikaan ihanempaa.

Kello näyttää jo 17, mutta miestä ei näy. Tulisipa jo. Hän tietää miehen istuvan autossaan ja nollaavan työpäiväänsä.

Viimein kellon lähennellessä kuutta mies saapuu kotiin. Kädessä kaljatölkki. Naisen innokkuus varisee ja ahdistus ottaa paikkaansa. Taasko. Tänäkin perjantaina. Illan mittaan naisen ahdistus ja ärsytys kasvaa jokaisen tölkillisen myötä. Pihan penkin viereen ilmaantuu tölkkejä tölkin perään riviin.

Humala on vahvasti läsnä tänäkin viikonloppuna. Tätä hän ei halunnut. Hän halusi selvän perheen. Ei humala kuulunut siihen haaveeseen.

Aamu valkenee. Nainen herää uuteen päivään. Odotettuun lauantaiaamuun. Vanhan viinan katku on vallannut makuuhuoneen yön aikana. Missä on se aamuinen onnellinen olo, joka vielä hetki sitten oli osa viikonloppu aamuja. Se oli kadonnut. Enää oli jäljellä pettymys ja paha haju.

Hän istuu aamukahvia juoden pihalla. Mies nukkuu vielä krapulaansa, vaikka aamupäivä on jo pitkällä. Olisipa kiva tehdä tänään jotain. Yhdessä perheenä. Olisi kiva käydä perheen kesken tervehtimässä ystäviä.

Tsup…. Kuuluu keittiöstä. Tuo ääni. Liian tuttu jo. Sattuu korviin. Se murskaa ne toiveet. Taas. Ei tänäkään päivänä. Ei tänäkään lauantaina voida mennä ystävien luo. Ehkä ensi viikonloppuna.

Suhteeseen alkaa ilmaantua hermostuneisuutta, riitoja. Huumori oli kadonnut jo aivan huomaamatta. Toivo elää kuitenkin. Josko se siitä. Jos ongelma olisi selätettävissä. Kaikki, kun alkuun oli niin hyvin. Luovuttaminen ei tuntunut oikealta. Hän lupasi olkapäänsä ja kaiken tukensa.

Se ei riittänyt. Päivä toisensa jälkeen tölkkejä ilmestyi pitkin asuntoa jopa keittiön astiakaappiin puhtaiden kahvikuppien viereen. Siinä ne sulassa sovussa. Ikean kahvikuppi ja Lidlin olut.

Mies halusi itse lopettaa. Päästä ongelmasta eroon. Ei kuitenkaan kyennyt siihen. Ainakaan yksin.

Siihen erääseen arkiseen iltaan taas kuului kuningas alkoholi. Kaikki tuntui takkuavan ja riidan merkit leijailivat ilmassa. Nainen tunsi ärsyyntyvänsä jo kaikesta pienestäkin. Toisen eleet, sanomiset kävivät viiltävinä hermoon. Riita oli taas käsillä. Pakko poistua ulos. Kävelylle. Näin ei voi jatkua. Lapset kärsii. Jotain on tehtävä ja pian.

Seuraavana aamuna mies pakkasi kamansa ja lähti reissuun muutamaksi päiväksi. Huh. Hetki aikaa hengähtää. Ei tölkkejä pariin päivään. Ei vanhan oluen hajua nenässä. Siistinä pysyvä koti. Olo tuntui vapaalta ja nainen halusi tämän jatkuvan. Hiljalleen miehen vartalon tuntu hävisi iholta. Valinta oli selvä. Arki yhdessä päättyisi tähän. Eilinen ei enää palaa. Toivoa paremmasta ei tässä suhteessa ollut.

Ero tehtiin katsoen silmiin ja keskustellen asiat halki. Sopuisa ero. Ei mitään syytä riitaan. Mies vie loput tavaransa pois. Onni ja helpotus valtaa kodin. Elämä on taas kuin ennen. Nainen ja lapsi kaksin. Näin on parempi. Huumori, nauru ovat taas osa näiden seinien sisään kuuluvaa elämää. Nyt on hyvä.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*