”Kun me ollaan lähekkäin. Itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan? Olen tässä ainiaan. Sua rakastan. Vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan.” Lohduttaa Arttu Wiskari monien mieliä Ikuisesti kahdestaan -kappaleen sanoituksilla. Lapsettomuus, siitä kärsii aivan liian moni pariskunta. Kun syli on tyhjä, sydän musertuu rinnassa. Rakkautta olisi jaettavana, mutta pehmeä vauvan poski puuttuu. Pienien jalkojen läpsytystä ei kotona kuule. Monien vuosien yrittämisen jälkeen monilla syli ammottaa tyhjyyttään, ja kyyneleet kuivattavat silmäkulmia illasta toiseen. Tikussa näkyvä yksi viiva murskaa kerta kerran jälkeen sydämen pahemmin. Se tuska, voi olla vaikea kantaa ja sen haluaa purkaa jonnekin, tämä äiti halusi purkaa sen kirjeeksi syntymättömälle lapselleen. Nyt sinäkin saat lukea sen.
”Äiti tässä. Halusin kirjoittaa sinulle kirjeen. Haluan, että sinäkin tiedät, kuinka paljon isän kanssa sinua kaipaamme. Me olemme odottaneet sinua jo pitkään. Lääkäri kertoi meille, ettet sinä luultavasti ikinä tule syntymään. Sinä iltana isä otti minut syliini ja silitti hiuksiani. Tunsin kuinka isäsi kantaa samaa tuskaa kanssani. Me niin kovasti haluaisimme tuntea sinut sylissämme. Me haluaisimme antaa sinulle kaiken, mitä ikinä keksitkään pyytää.
Isoäitisi odottaa sinua jo kovasti. Isäsi äiti, hän on kutonut sinulle jo valmiiksi pienet valkoiset töppöset, joita sinä et tule koskaan pitämään. Toinen isoäitisi, minun äitini, on tehnyt sinulle villanutun. Se on kaunis ja niin pieni, aivan kuin sinäkin olisit. He haluaisivat sulkea sinut syliinsä ja hukuttaa sinut rakkauteen. Niin kuin mekin isän kanssa.
Olemme isän kanssa usein suunnitelleet sinulle huonetta. Muutimme tähän rivatalokolmioon, jotta sinulla olisi oma huone valmiina odottamassa. Et kuitenkaan koskaan kertonut tulostasi. Olet vielä vuosienkin jälkeen vain haave.
Meiltä on kysytty, koska sinä synnyt osaksi elämäämme. Kyynel silmin olemme joutuneet vastaamaan, että tuskin koskaan pääsevät tapaamaan sinua.
Rakas lapseni, sinä et koskaan päässyt syliini. Et kasvanut vatsassani yhtäkään päivää. Et ilmestynyt merkiksi testiin. Me emme isän kanssa saaneet olla onnellisia sinun ilmoittaessa tulostasi. Sinua ei koskaan ollut, mutta silti kaipasin sinua. Minun sylini odotti sinua koko ajan. Olit rakas äidille silti.
Olen monet kerrat miettinyt, miltä olisit näyttänyt, mitä sinun kanssasi olisi voinut tehdä. Olen kuvitellut sinut leikkimään isäsi kanssa hiekkalaatikolle. Mielessäni nauranut, kun isä heittää sinut ilmaan ja ottanut kiinni, mutta samassa hetkessä romahtanut itkemään, koska olen muistanut, ettei sinua ole. Jos olisit ollut poika, isä olisi opettanut sinua pelaamaan jalkapalloa tai mitä ikinä olisit halunnut. Jos olisit ollut tyttö, olisin käyttänyt kaiken mahdollisen ajan, tehden sinulle lettejä tai opettanut kuinka kynsiä lakataan. Me olisimme tehneet sinusta onnellisen.
Olen usein löytänyt isäsi istumasta sinulle tarkoitetusta huoneesta. Siellä isä on istunut kahvikuppi kädessään ja itkenyt. Isä kaipaa sinua niin kovin. Kunpa isäsi voisi joskus ottaa sinut syliinsä ja kertoa, kuinka hän on kaivannut sinua.
Me isän kanssa usein kesäisin istumme mökin pihan rappusilla ja puhumme sinusta. Kuvittelemme sinut juoksemaan mökkimme pihamaalla. Mietimme, kuinka onnellisia olisimme, jos voisimme ottaa sinut saunan jälkeen syliin ja kuulla kikatuksesi. Niinä hetkinä, kun haaveilemme sinusta, me olemme samaan aikaan onnellisia, mutta silti sisimpämme huutaa tuskaansa.
Silloin, kun olit vasta ensipuheissamme, kaikki tuntui niin täydelliseltä. Emme osanneet epäilläkään, ettetkö sinä joskus syntyisi. Me ostimme sinua varten ensimmäisen nallen. Isä kunnosti sinua varten vanhan pinnasänkynsä. Se odottaa sinua nurkkahuoneessa ja pienellä patjalla istuu meidän ostama nallekin, sinua odottamassa. Siellä huoneessa, josta halusimme tehdä sinulle unelmien täyttymyksen.
Olen usein kuullut itkusi, ollut valmis lohduttamaan, kunnes olen muistanut, ettei sinua ole olemassakaan. Olen kuullut sinun askeleesi nurkkahuoneessa, mutta tiennyt sen olevan vain kuvitelmaani, koska sinua ei ole.
Isä sanoi, ettei jaksa enää kokea yhtäkään pettymystä. Isä ei enää uskalla odottaa sinua. Hänen katseensa on jo niin täynnä surua, etten meinaa kestää katsoa isää enää silmiin. Sovimme isän kanssa, että emme yritä enää. Vaikka toiveemme sinusta ei silti katoa koskaan. Olet meidän yhteinen haaveemme aina, koska sinä täydentäisit meidät kokonaiseksi. Ja jos vain sinä syntyisit, voisimme tehdä sinulle leikkikaverinkin. Olisi ihanaa, jos teitä olisi kaksi.
Rakas lapseni, olet varmasti ikuisesti vain haaveeni. En voi koskaan sanoa sinulle, kuinka paljon rakastan sinua. En voi koskaan pitää pienistä sormistasi kiinni tai ihailla suloisia varpaitasi. En voi peitellä illalla sinua sänkyysi ja suukottaa otsaasi. En voi ihailla sitä hetkeä, kun isäsi lukee sinulle iltasatuja. Jäit vain uniini. Meidän uniimme. Siellä sinä elät ikuisesti. Rakas lapseni, minun unelmani, en ikinä unohda sinua. Me isän kanssa emme ikinä unohda sinua. Sinulle on aina paikka meidän sydämessämme, meidän sylimme on aina auki sinulle. Kunhan vain ilmoittaisit tulostasi, kunhan vain saisimme sinut joskus todelliseksi. Siihen asti elät unelmissamme. Ehkä loppuelämämme.
Rakas lapseni, toivottavasti vielä joskus saisin pitää kädestäsi ja toivottaa sinulle hyvää yötä.
Rakkaudella äitisi”
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?