”Oon kuin paperilappu jonka ruttasit, et rupee suoristaa vaikka koittaisit. Kamalia katseita, huutoa, naurua, kukaan ei uskalla, sanoo stop!”. Lauletaan kiusaamista vastaan tehdyllä videolla. Kylmät väreet vetää pitkin leijonaemon käsiä, koska se pieni paperilappu on mun tyttäreni. Erona paperilappuun, mun tyttärellä on tunteet. Päälle päin rohkea, ei välitä, mutta äitinä mä näen syvemmälle. Siellä sisällä on pieni lapsi, jolla on paha olla.
”Lihava”, ”paska”, ”tyhmä”, ”sä haiset”…pieniä sanoja, jotka voi tehdä enemmän kipeää kuin lyönti. Ne voi jäädä sinne sisimpään soimaan ja niitä voi olla vaikea hiljentää. Mä äitinä toivon, että olisin osannu kasvattaa tyttärestäni niin vahvan, että osaa ne äänet hiljentää. Jos ei osaa yksin, mä olen äitinä vieressä. Kenenkään äidin ei kuuluisi joutua tähän asemaan, joutua näkemään se paha olo, minkä jokainen kiusaamisyritys aiheuttaa.
Lapset on toki lapsia, mutta se ei ole puolustus yhdellekään teolle, varsinkaan sen ollessa toistuvaa. Meillä tätä on jatkunu jo vuosia. Ikää tullessa lisää, keinot pahenee. Yläaste on nurkan takana ja äitinä mun sisällä kytee pelko, puhuuko siellä jo nyrkit. Kiusaaminen tuskin jää ala-asteelle, siitä on jo uhkailtu. Pelko tulevasta raastaa. Haluaisi vaan suojella, luvata, ettei mitään pahaa enää tapahdu. Pala nousee kurkkuun. Se sattuu, kun uhrina on oma lapsi.
Hetken jo luultiin, että kaikki on jo takanapäin. Vain hetken. Tilattu pilapuhelu, viesti ”sua kiusataan vielä yläasteella” ja tietosuojamurto lapsen profiiliin eräässä sovelluksessa, kertovat ilman sanoja kaiken jatkuvan edelleen. Viikonloppuna tapahtunut viimeisin tempaus sai jo rikoksen tuntomerkit ja äitinä en voinu jättää asiaa sikseen vaan marssin poliisilaitokselle. Koulukiusaaminen muuttui rikokseksi, kuinka sen voisi antaa olla. Joku pääsi kirjautumaan mun lapsen tunnuksilla sosiaaliseen mediaan, se joku pääsi tyttären naamalla haukkumaan muita. Pilaamaan mun tyttären mainetta. Mitä se voi saada aikaan? Mitä nettiin laittaa jää sinne. Valitettavasti. Tuleeko nuo tyttären nimissä kirjoitetut kommentit vielä kostautumaan tulevaisuudessa, ei kiusatulle vaan tyttärelle.
Asia on otettu koulussa puheeksi, mutta ei se jäänyt vielä tähänkään. Ikäviä lauseita ja syyllistämistä jatkui vielä tänään. Kuinka pitkälle tämä vielä pääsee? Mitä seuraavaksi? Näitä äitinä mietin lähes päivittäin. Uskon, että kiusaajan vanhemmat miettivät samaa. Ainakin toivon niin. Toivon, että kiusaajan/kiusaajien vanhemmat välittäisivät myös kiusatun osasta.
Lupaan, mä en äitinä lepää ennen kuin tämä on saatu päätökseen ja mun tyttärellä on turva käydä koulussa. Ennen kuin mun tytär saa nukkua yönsä pelkäämättä seuraavaa ”iskua”.
”Ne on nähnyt vasta kuoresi, eikä vielä tiedä mitä sisälläs on. Nyt leuka pystyyn, et saa säikähtää,
tai piiloon vetäytyä. Susta kasvaa vielä vahva peloton”. Näillä Robinin ja Elastinen, Vahva biisin kertosäkeessä kuuluneilla sanoilla, mä opetan mun tyttären olemaan välittämättä tästä kaikesta. Julmista sanoista, rumista teoista. Pidetään huoli kaikista lapsista. Ne on meidän tulevaisuus.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?