
”Kulta pieni, jos olisit jaksanut odottaa, olisit nähnyt sen, miten valo voittaa lopulta pimeyden.”
Niin laulaa Johanna Kurkela laulussaan. Moni aikuinen. Liian moni äiti ja isä voi samaistua laulun sanoihin. Liian myöhään.
Pieni tyttö miettii jälleen vuoteellaan; herääkö riitaan. Joiko äiti taas liikaa. Isä olisi voinut jättää viimeisen ottamatta. Onkohan mun koulukavereilla elämä samanlaista. Tyttö nukahtaa taas tänäkin iltana, pelon vallattessa pimeää huonetta.
Äiti huutaa taas. Isä sanoi, että äiti osti viiniä liian vähän. Kaljatkin on loppu. Pitäiskö nousta ylös ja mennä väliin? Pienen tytön ajatus keskellä yötä. Silloin, kun pitäisi nukkua. Aamulla on taas koulua. Alhaalta kuuluu kolinaa. Äiti itkee. Äiti huutaa, ettei isi saa lyödä. Tyttö jähmettyy peiton alle. Kyynel valuu silmäkulmasta. Väsyttää. Ei se uskalla nukkua.
Samanlaisia iltoja on viikossa yli puolet. Joskus äiti lyö isää ja joskus isä äitiä. Aamulla olohuoneenpöytä on täynnä kaljatölkkejä, viinipulloja ja sama jatkuu keittiössä. Hirveä haju. Äkkiä kouluun, ettei äiti ehdi herätä. Se on vihanen, jos herää aamulla.
Se pieni tyttö miettii koulupäivän; miksi isä ja äiti juo. Miksi ne riitelee. Onko kotona riitaa taas tänään. Ostiko äiti viiniä tarpeeksi. Kunpa ei olisi ostanut yhtään.
Väsyttää. Katkonainen yöuni ja aikainen herätys.
Aina ne ei riitele. Silti se tyttö pelkää äitiä ja isää. Varsinkin, kun ne on juonut taas. Ne on jotenki tosi pelottavia ja ahdistavia, kun ne on humalassa. Ei se tyttö osaa edes kertoa miksi. Ne vaan on. Jotenki erilaisia. Vieraita. Kunpa ne ei jois. Liian rankkaa pienelle tytölle. Ei äitiä ja isää sais joutua pelkäämään.
Alkoholismi. Tyttö luki sen sanan jo tokalla luokalla ekan kerran. Google kerto siitä. Kuulosti äidiltä ja isältä. Tätä on kestäny jo vuosia. Pahenee vaan. Ahdistaa.
Tyttö ei uskalla puhua kenellekään. Ne on kuitenki omat vanhemmat. Tyttö on lojaali, vaikka on paha olla. Arki takkuaa, kaikessa. Pelko vie liian ison loven. Onneksi on yks ystävä, sille on helppo puhua. Ystävä haluaisi puhua omalle äidilleen. Ei uskalla. Luottamusta ei rikota. Ikinä.
Tyttö ei kestä enää. Kotona on paha olla. Se ei tiedä mitä tehdä. Umpikuja. Ei halua sotkea ketään aikuista tähän. Ei se halua pahottaa äidin ja isän mieltä. Parempi olla hiljaa. Kotona on sietämätöntä.
Äiti ja isä on sammunu taas riidan päätteeks. Tyttö nousee sängystä niin varoen, ettei kukaan voi kuulla. Alakertaan. Kengät jalkaan. Ei kukaan heränny. Nyt enää ovi avattava ja suljettava varoen. Katse osuu eteisen kelloon. 3.30. Hyvä. Ovi ei pitänyt pihahdustakaan. Pelko rinnassa pimeää metsätietä. Koulumatkalla on se silta. Sitä tyttö on monesti jääny katsomaan. Miettien.
Tyttö kiipeää sillan kaiteelle. Riittävän korkealla.
Aamun koittaessa tytöstä ei näy jälkeäkään. Tyttö ei jaksanut. Liian suuri taakka kantaa. Kotona piti olla turvallista. Ei ollut. Nyt on. Enkeli pilven reunalla.
Alkoholi. Niin monta perhettä rikkonut. Liian monta lasta vienyt taivaaseen. Lapsi ansaitsee parempaa. Tää tarina oli sekotus useamman perheen arkea. Omasta elävästä elämästä. Sekä lopussa pala fiktiota. Mun elämässä fiktiota. Valitettavasti ei monen muun.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?