Astupa sinäkin lapsen saappaisiin, pystytkö siihen?

Monesti me aikuiset mietitään arjen kiireiden keskellä, että ollapa vielä lapsi, ilman huolia ja murheita. Onko tosiaan niin, että lapsen arki ei sisältäisi stressiä ja huolia? Ei ole. Lasten huolet, murheet ja stressi voi meistä tuntua pieniltä aikuisen silmin, mutta kokeilepa palata takaisin lapsuuteen. Niihin hetkiin, kun sulla oli paha olla. Ehkä riitelit koulussa kaverin kanssa? Kuuntelitko vanhempiesi riitoja iltamyöhällä? Ehkä joku tönäisi sua taas välitunnilla? Unohtuiko läksyt tai koulukirja kotiin? Miltä tämä kaikki tuntui, kun olit vielä lapsi, millainen tunnemyrsky sisälläsi oikeasti oli? Nyt astun lapsen maailmaan, jossa ne pienet asiat ovatkin lapselle vielä isoja. Koitan hetken elää mielessäni lapsen elämää, jossa vuosien kokemukset ei oo vielä opettanut tunteiden käsittelyä. Kokeilen kävellä lapsen saappaissa.

Tänään on taas matikan koe, mutta en millään jaksanu keskittyä lukemaan ja Piiakin pyys mua ulos. Kovasti yritin, mutta en pystyny. Ja ajattelin, et hetki ulkona auttais. Koulussa opeteltiin eilen kyllä, mutta luokassa oli taas hirveä hälinä, enkä voinu keskittyä. En ymmärrä, miten opettaja ei saa meitä kuriin. Kyllä se varmaan yrittää kaikkensa. Kai. Se osaa kyllä olla tosi ärsyttävä. Mua pelottaa, etten selviä siitä kokeesta ja taas saa kotona huudot. Minkä mä sille voin, ettei koulussa voi opiskella rauhassa, enkä mä jaksais aina kotona sit päntätä yksin kaikkea. Äitikään ei ehtiny eilen auttaa, ku sillä oli kuulemma joku palaveri töissä. Nii, et mun pitää vaan pärjää yksin ja vaik yritän kokeessa kaikkeni, ni se on sit silti mun vika, kun en pärjää.

Me riideltiin eilen Miljan kanssa. En kestä, miten ärsyttävä se on. Vaik se on mun paras kaveri, ni en mä silti tykkää, et se arvostelee mun ulkonäköä. Oikeesti, se tuntuu pahalta ja vanhemmille on turha tämmöstä itkeä, ei ne ymmärrä. Niillä, kun on kuulemma isompiaki huolia kuin meidän riidat. Jäin kyl miettii, et onks mul sit tosiaan niin huono tyylitaju? Kuulemma äitin kirpparilta ostamat vaatteet on rumat. Mun mielestä nää on hienot. Sitä paitsi, mä ymmärrän äitiä, ei sil oo rahaa ostaa kalliita vaatteita, kun onhan meitä lapsia kuitenki kolme. Vaikka joo, aina välillä mä kiukuttelen sille, ku oishan se kiva joskus saada uusiaki kaupasta suoraan. No ehkä sit saan, ku oon aikuinen. Mut nii, Milja..en haluis riidellä sen kanssa. Se on kuitenki mun ainoo hyvä kaveri. No, jos sillä oli jostain vaan stressiä ja sen takia se oli töykee. Mut silti mä en saa unta, ku tiiän et ollaan riidoissa.

Äiti tuli taas herättää kouluun, aargh. En nukkunu varmaan lähellekään kaheksaa tuntia. Väsyttää ihan hirveesti, mut pakko se on mennä kouluun. Ei auta. Ja se riitaki Miljan kanssa. Äiti sitä paitsi ei oo pessy pyykkiä, varmaan sen kokouksen takia. Kaapissa on vaan niitä vaatteita, mitä on haukuttu koulussa. Laitan sit noi eiliset. Saan taas varmaan kuulla.

Taas Joel heitti mun pipon kuralätäkköön. Se tekee sen tosi usein. Mä en vaan kestä. Menee hermo ja inhottaa olla aina varuillaan, kun ei tiedä millon se tekee sen taas. Äitiki raivoo aina, kun joutuu niin usein pesee tän pipon ja pari kertaa on pitäny ostaa uus, kun ei oo tullu enää puhtaaks. Miks äiti mulle sitä kiroo? Tulee tosi paha olo itelle, kun tuntuu et se on mun vika.

Me seurusteltiin Eemilin kans pari kuukautta. Se on mun ensirakkaus. Eemil on tosi ihana mun mielestä vieläki. Ilmeisesti mä vaan en sen mielestä, koska nyt se on Amandan kanssa. Tuntuu tosi pahalta kattoa, kun ne pussailee mun edessä. Olispa jo aikuinen, eikä tarvis nähdä entistä poikaystävää joka päivä. Haluun päästä täältä yläasteelta jo pois.

Me mentii tänää koulun jälkee mäkkäriin porukalla. Kaikilla muilla oli rahaa mukana, mut mulla ei. Äitillä ei kuulemma ollu antaa, kun piti viikko sitte ostaa se uus takki. Tosiaan siis, Teme rikko mun takin viime viikolla. Tykkäsin siitä takista ihan törkeesti, mut nyt siinä on reikä. Olispa jo aikuinen, ni kukaan ei ehkä rikkois mun takkia enää. Mä kyl myönnän, et itkin sitä illalla, kun äiti oli tosi vihanen. Isoveli kyl vähätteli ja selitti, et se on vaan yks takki. No joo, onhan se vaan takki, mut mun lempitakki. Paras tähän mennessä. Sitä paitsi, ainoo takki, jota ei oo haukuttu koulussa.

Taas pitäs käydä nukkumaan pahalla mielellä. En ees tiedä miks. Jotenki vaan semmonen hassu olo. En tiiä johtuuks tää nyt jostain teini-iästä, niin kun äiti sano. Tuskinpa. Kai mullaki voi olla paha mieli ihan ilman syytäki. Miks aina pitää keksiä jotain selityksiä pahalle mielelle? Tänäänki äiti tenttas mua koko päivän ja kysy mikä kiristää. No enhän mä sille voinu mitään selitystä antaa. Ehkä mullaki oli vaan paha päivä, onhan silläki välillä, enkä mä tenttaile sillon sitä ja iskäki on oppinu pitää sillon suunsa kiinni, kun äitin hermoja kiristää.

Mutsi ja faija riitelee tuolla taas. Yritä tässä nyt sit nukkua. Riiteleeköhän ne, kun mä kiukuttelin. Tosi kiva, et tartutin sit mun huonon päivän niille. Faija huus mutsille, et se haluu eron. Meinaakohan ne erota? Mun takia vai? On oikeesti hirveetä kuulla, kun ne riitelee. Ne on kuitenki mun vanhemmat ja molemmat mulle tosi tärkeitä. Pitäis kai muistaa, sanoo se niilleki vähän useemmin, jotenki vaan se on vaikeeta. Ehkä huomenna. Tai kai ne tietää sen. Mut silti kyl välil tuntuu, et mä oon niille vähän taakka. En haluis olla taakka, enkä tuottaa niille pettymyksiä. Mä kyl tiedän, et se matikan koe on niille pettymys. En oikeesti osannu tehdä sitä, vaikka vannon yrittäneeni kaiken mahollisen. Koulussa vaan on niin vaikee keskittyä, kun 20 muuta oppilasta pitää mölyä koko ajan ja kuminpalaset lentelee. Eikä kyl noi mielessä pyörivät riidat auta yhtään, siis mutsin ja faijan riidat sekä mun ja Miljan riita. Ei tosiaan siis saatu vielä sovittua. Mut josko se uni tulis vielä. Kaks valvottua yötä ei tee hyvää koulussa.

Meillä aikuisilla on välillä tosi vaikee asettua sinne lapsen maailmaan. Me ollaan jo ehditty unohtaa, miltä tuntui olla se nuori, sen kaiken arjen keskellä. Me ei enää muisteta, miltä tuntu kuunnella äidin ja isän riitoja. Yritetään kuitenkin kaikkemme, jotta ymmärretään, ettei lapsillakaan aina ole helppoa, koska oikeasti ne lapsetkin yrittävät ymmärtää meitä. Ja vaikka ne eivät meille näytä sitä, että ne ymmärtää ja välittää, niin kyllä ne silti mielessään miettivät paljonkin asioita sekä tajuavat kyllä, miksi kaikkea ei voi saada. Me aikuiset säästytään niiltä, joita lapsi kokee päivittäin arjessaan, työpaikalla kukaan ei revi meidän vaatteita rikki, siellä kukaan ei hauku. Mutta me tiedetään, mikä paine töissä voi olla, toki vanhemmat eivät enää painosta, on vain esimies. Lapsi tekee parhaansa, jotta vanhemmat ja opettajat olisi tyytyväisiä, eivätkä yleensä tahallaan halua huonoja numeroita koulusta. Jos aikuinen ei meinaa kestää stressiä, kuinka vasta kehittyvä lapsi sen voisi kestää. Lapsilla on ehkä vielä jopa kovemmat paineet kuin aikuisilla. Lapset vasta opettelevat elämää ja samalla yrittävät sietää sitä tunnemyrskyä, joka laittaa mielen aivan sekaisin.

Yritetään ymmärtää, astua omien lapsiemme saappaisiin ja tarvittaessa palata takaisin sinne omaan lapsuuteen sekä niihin tunteisiin.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*