”Kun sua ei näy, muhun sattuu. Missä sä isä olet? Teinkö jotain pahaa, kun et halunnut olla mun kanssa? Miksi isä minä? Isi, mulla on sua ikävä. Rakastatko sä isi mua? Isi voidaanko nähdä ja tehdä jotain yhdessä? Leikitään, mitä ikinä sä haluat.” Pienen lapsen ajatuksia, kun elää ilman isää. Sitä surua lapsen ei kuuluisi tuntea. Tällä kertaa mä kävelen vaaleanpunaisissa tennareissa, jotka kuuluvat lapselle, joka on elänyt elämänsä ilman isää. Mä koen, että mun täytyy laittaa ne tennarit jalkaan, jotta voin kertoa teille, miltä se kaikki tuntuu pienen lapsen sydämessä.
Isä, oletko sä siinä? Kuuletko, kun puhun? Kuuletko jos kerron, kuinka paljon rakastan sua? Mulla on isä sua kova ikävä. Sä et oo koskaan kuulunut mun elämään. Mä en tiedä, minkälaista olis elää iskän kanssa. Minkälainen on elämä kokonaisessa perheessä. Mä en oikeesti tiedä, mitä mä kaipaan, mutta sä oot mun isä ja mä kaipaan sua.
Mulle on kerrottu, että sä rakastat mua kyllä. Äiti on aina puhunu susta hyvää. Mä en vaan enää tiedä, että onko mulle valehdeltu. Ihmettelen, että jos sä rakastat mua, niin miksei sulla sitte oo ikinä ikävä mua? Mikset sä ikinä tule käymään tai laita mulle viestiä? Tai soita? Tiedätkö iskä, kun se tuntuis tosi hyvältä, jos sä soittaisit ja kysyisit mun kuulumisia. On aika paha mieli, kun mä aina vaan laitan sulle viestiä ja soitan. Aina mä kysyn, että voitasko me nähdä. Sillon sä lupaat, että tuut käymään tai oot mun kans, mutta et ikinä tuu kuitenkaan. Se saa mut joka kerta itkemään ja musta tuntuu, ettet sä välitä musta. Haluaisin kyl ajatella, että mä oon sulle tärkee.
Ehkä jo sadastuhannes kerta, kun sä taas lupasit. Tyhjän lupauksen. Mun piti saada nähdä sut. En saanu. Sä valehtelit taas. Mä odotin koko päivän, että sä tulisit ja tehtäis jotain yhdessä. Odotin tosi paljon, että saisin halata sua. Nyt mä istun iskä puhelin kädessä sängyllä, käymässä nukkumaan ja mua itkettää, kun sä et vastannu mulle mitään. Mulla on vaan niin kova ikävä sua. Mikset sä iskä rakasta mua? Rakastaks sä mua? Kerroin äidille, että sä et vastannu. Se koitti lohduttaa mua ja mä näin, että sekin vähän itki. Ei se näyttänyt sitä mulle, kun yritti peitellä, mutta mä huomasin sen niiskutuksen ja näin kyyneleen, joka sen paidalle tipahti. Oonhan mä jo vähän tottunut tähän, ettei suhun voi luottaa. Tuntuu silti tosi pahalta, kun mun kavereiden iskät pitää lupaukset, mutta sä et.
Mä laitoin sulle iskä taas viestin heti aamusta. Näin, että sä luit sen, mutta et taaskaan vastannu. Petyin, koska mä odotin aamua, että voin laittaa sulle viestin ja saisin kuulla susta jotain. On vaan niin kova ikävä. Voisiks sä tulla käymään heti, kun sä ehdit? Voitais tehdä jotain kivaa yhdessä, mutta jos sä et jaksa tehdä mitään, niin ei oo pakko. Kyllä me voidaan ihan vaan ollaki ja kattoo vaikka telkkaria. Olis kiva, jos voisin tulla joskus iskä taas yöks. En uskalla vaan edes unelmoida enää, kun niin monta kertaa oot siitä puhunu, mutta aina jää pelkäks puheeks.
Mä tulin koulupäivän jälkeen kotiin. Tiedäks sä iskä, mitä mä mietin? Mä kuvittelin, että mul olis joskus äiti ja isi, jotka olis yhdessä. Nyt ne ois niin, kun töissä ja illaks ne tulisi kotiin. Sitte me syötäis ruokaa kaikki yhdessä. Se on mun unelma. Ei vaan toteudu ikinä. Ja kyllä mä sen ymmärrän. Se ei vois ikinä olla mahdollista, koska sä et halua olla meidän elämässä, eikä suhun vois edes luottaa.
Mulla on sisaruksia ja mä monesti mietin, että toivottavasti niistä ei tunnu näin pahalta. Ethän isi kohtele niitä niin kuin mua? Kerro niille, että sä rakastat niitä. Mulla on aika usein sisaruksiakin ikävä. Harmittaa, kun mulla on iso perhe, mutta ollaan kaikki ihan erillään ja en saa nähdä sisaruksia, enkä sua paljoa.
Kunpa sä isä voisit joskus olla mulle kunnon isä ja pitäisit lupauksetkin. En mä tiedä, tuleeko sitä päivää koskaan, mutta en haluais menettää toivoakaan. Tiedäthän sä isä, että sä olet mulle todella tärkee? Mä rakastan sua kaikesta huolimatta. Ikävöin sua päivittäin ja usein itken iltaisin, kun haluaisin vaan sanoa sulle hyvää yötä sekä halata tiukasti.
Laitan enää tän yhden viestin ja sit en enää häiritse sua. Lupaan, vaikka tuntuukin pahalta. En halua olla sulle mikään taakka ja häiriköidä sua. Lue vielä tää, ole mulle isä vielä joskus.
Vuosien jälkeen, kun isä on pysynyt poissa. Se viimeinen viesti voikin näyttää tältä:
Siitä on nyt isä kymmenen vuotta, kun mä laitoin sulle viimeisen viestin. Sä et vastannut siihen ikinä. Huomasitko, että pidin lupaukseni? En häirinnyt sua enää ikinä. Paitsi nyt, koska mä haluan kertoa sulle. Mä olen tullut äidiksi ja mun lapsella on aivan upea isä. Sä et koskaan rakastanut mua niin kuin isän kuuluu. Lupailit, valehtelit ja loistit poissaolollasi. Tiedätkö mitä? Mä en ole kaivannut sua vuosiin, enkä mä ole tarvinnut sua enää. Sain isäpuolen, joka täytti sen roolin, jonka sun olis kuulunut täyttää. Isäpuoli sai uuden arvonimen mun lapsen myötä, se on nyt ukki. Ukki sun lapsenlapselle. Olen kuullut, että elät yksin ja kadut. Haluaisit kuulemma tavata mut ja mun sisarukset. Arvaa halutaanko me sua? Ei haluta, koska silloin kun me tarvittiin sua, sä olit poissa. Saat pysyäkin poissa. Kyllä isäpuoli hoitaa ukin roolin ja on mulle isä, se täyttää sun saappaat paremmin kuin hyvin. Sua ei enää kaivata. Hyvästi isä.
Sydäntä raastavaa, mutta valitettavaa on, että nämä ovat ihan oikeita ajatuksia monellekin lapselle ja aikuiseksi kasvaneelle. Ikävä ei jokaisen kohdalla kohdistu isään, vaan osa ikävöi äitiään. Tässä tekstissä käsittelen isä-ikävää ihan syystä. Mietin usein, että kunpa olisi vain jokin keino, jolla lapsen pahan mielen saisi pois. Kunpa jokainen lapsi saisi tuntea kummankin vanhemman rakkauden ja äidin sekä isän syli olisi auki aina. Lapsen suru ja ikävä, se on vilpitöntä. Lapsen lojaalius, se on uskomatonta. Tänä iltana mä otan lapsen kainaloon ja kerron sille, kuinka rakas hän on. Sinä isä tai äiti, joka pyyhit ne kyyneleet, sun arvonimi on ansaittu. Pidetään me huolta niistä pienistä ja rakastetaan niitä niin paljon kuin ikinä voidaan, jotta niistä kasvaa vahvoja aikuisia. Lisäksi haluan vielä sanoa sulle isä- tai äitipuoli; sulla on hienot saappaat täytettävänä ja jos olet ne ansainnut, pidä ne jalassa ylpeydellä.
saako jakaa?
Saa jakaa.
Hei, kirjoituksesi sai pintaan vanhoja tunteitani. Vihaa ja pettymyksiä toistensa perään. Oma isäni oli nuoruusvuosillani mulle ”tuntematon”, materiaaleilla ja rahalla muisti, ei läsnäolollaan. Sain myös isäpuolen, mutta sitä en tänä päivänäkään tunnusta isäpuolekseni. Isänpäivä oli musta-aukko joka vuosi, kaverit askarteli ja vietti isänpäivän isänsä kanssa. Mä en. Mulle joka isänpäivä oli sunnuntai muiden joukossa. Nykyään olen 25 vuotias ja isäni on paras ystäväni, paras isä, tuki&turva mulle ihan missä asiassa vaan. Täytin 18 ja annoin isälleni anteeksi, tutustuimme uudestaan. Hän ymmärsi asian laidan ja antoi minulle aikaa käsitellä asia, että minulla on isä. Hän ei ikinä lakannut välittämästä esikoisestaan, vaikka minulle se tuntui siltä. Ymmärrän vihasi ja ymmärrän ettet tahdo isääsi lähellesi, koska hän ei ole koskaan antanut vastakaikua teille. Surullista häneltä. Toivon silti kaikkea hyvää sinulle ja sisaruksillesi valitsemallanne tiellä ❤️ Kiitos kauniista mutta surullisesta kirjoituksestasi!
suoraan eminem when im gone….
Story of my life… Ja isä suuttui kun nyt aikuisena julkisesti ihmettelin, miksi minun pitää olla aloitteellinen.
On niin tuttua, tai sit isä löytää uuden kumppanin joka ei hyväksy pientä tytärtä. Ei muista syntymäpäivänä, ei jouluna, ei vastaa puheluihin. Äitinä sitä ei voi ymmärtää miten lapsen isä menee niin sekaisin ja antaa uuden kumppanin tulla väliin. Sitä on vaikea selittää 8 vuotiaalle. Mutta elämä jatkuu
tää on asia joka puhuttelee mun elämäää täysin. onneks mulla onkin se isäpuoli joka on mulle kuin isä ja esimerkki elämässäni. tänä päivän biologisen isän kanssa väkinäiset välit ja kummatkaan juurikaan ei pidä yhteyttä. olen jopa sanonu sille et ”emmää tunne sitä” jolloin se raivostui ”olen sun BIOLOGINEN isä” ja mun viimeinen vastaus oli: ”biologisesti oletkin vain sukulainen mutta isä et ole ikinä ollu mulle”
Nää on surullisia tarinoita luettavaksi ja kukin tarina on yksittäistapaus. Näen asian osin myös niin, että yhteiskuntamme ei tue isyyttä tarpeeksi. Olen kokenut, että isällä on vaan maksajan rooli yhteiskunnassamme juridisessa mielessä. Itse koin avioeron tahtomattani. 20 vuoden jälkeen exä petti ja aloitti mustamaalaamiseni viranomaisille. Lastensuojelu ja poliisi ja juristit alkoi sekoittamaan soppaa exän kanssa. Lastani en tavannut 3 vuoteen eikä asia kiinnostanut ketään viranomaista. Lasta kun piti suojella ja isä vieraannuttaa. Ositukset ja elatusmaksut kyllä piti hoitaa tai muuten ulosotto kimpussa. Nyt tapaan taas lastani ”normaalisti”, mutta moni asia on särkynyt eikä koskaan korjaannu. Matkalla tuli kyllä outo olo kun ketään viranomaista ei isän asia kiinnosta vaan kaiken vastuun kantaa jostain syystä isä. Kannatan vuoroviikkoasumista, jolloin tämmöinen huoltokiusa jäisi pois. Ymmärrän hyvin katkeroituneet isät. Kukaan ei ole kiinnostunut heistä, paitsi omat lapset sitten myöhemmin ja silloin on moni asia rikki, kuten näissä tarinoissa.
Minun tytöllä niin sama tilanne. Itkee tosi usein….miksi isi ei halua nähdä minua ja mikä hänessä on vikana. Miten joku voi olla niin raaka? Toki sairas narsisisti näin käyttäytyy, mutta tosi harmillista Fridan puolesta ,kun isänä Tomi ei halua häntä elämäänsä
Upea kirjoitus. On monille todellista koko lapsuuden. Onneksi taivaassa meillä kaikilla on ISÄ joka ei hylkää ja joka ei jätä, joka rakastaa ja joka odottaa lapsena tulevan luoksensa ja haluaa pelastaa.
Tosi ihana kirjoitus, mutta täytyy ottaa huomioon, että välttämättä tää isä ei pääse oman elämän tilanteensa takia. Tai halua, moni mies pelkää näyttää sitä varjoa itsestään joka oli ennen se isä. Mä oon pienen tytön isä ja mietin koko ajan tyttöä mul on ikävä sitä koko ajan. Mun elämä on menossa siihen suuntaan, että mietin vähän väliä, oisko tytön ja Äiteen parempi ilman mua. Mulla ei ole iso henkivakuutus. Mutta johonkin riittää. Mä rakastan sua ikuisesti tyttöni. Missä sitten oletkin tai teetkin.
Valitettavasti tässä kohtaa ei ole kyse isän omasta elämäntilanteesta. Ja omasta mielestäni, kun tässä lasta jo vuosia lohduttanut, ei mikään ole tarpeeksi hyvä syy olla erossa omasta lapsesta. Lapsi on aina kaikkeen syytön, ja tarvitsee molempia vanhempiaan. Vanhempien tehtävä on pitää huolta siitä, että ovat kykeneviä lapsesta huolehtimaan. Lapsen suru, kun isää ei ole, on aivan kestämätön. Toivon sydämestäni, että olet rakastava isä omalle tyttärellesi, etkä hylkää häntä ikinä.