
Vaikka vihaankin otsikossa mainittua sanaa sinkkumarkkinat, on se kuitenkin jollain tavalla osuva. Valitettavasti. Sinkkuna ollessa tulee paljon kaikkea pohdittavaa. Moni asia kutkuttaa mieltä ja kysymykset polttelee kielellä. Tässä aivonystyröiden tuottamassa pohdinnassa, keskityn nyt vain pohtimaan yhtä mieltä askarruttavaa asiaa.
Viime aikoina paljon ollut mielenpäällä sinkkuuden kiemuroista ehkä kiperin. Moni tietää varmasti sen tunteen, kun tapaa uuden ihmisen, uuden sinkun, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Aina tavatessa jännitys kohoaa kummallisiin sfääreihin, kädet hikoaa, sanat takkuilee ja pitäisi samaan aikaan olla itsevarma. Yhdessä kaikki sujuu mutkattomasti. Kiinnostus lisääntyy kerta kerralta. Mielessä alkaa pikkuhiljaa myllertämään kysymykset, mitä me ollaan? Onko edes meitä? Mitä tuo minusta haluaa? Pelkkä friends with benefits, tapailua, parisuhteen lähtöviiva? Vaikeita kysymyksiä. Milloin on sopivaa näitä kysyä? Kuinka erottaa toisen käytöksestä missä kunkin määritelmän raja menee? Aivan, vaikeita kysymyksiä joihin ei löydy vastauksia googlen ihmeellisestä maailmasta.
Mielestäni nykymaailma on tuonut nämä kiemurat piinaksi nykysinkuille. Raja on omasta mielestä niin häilyvä ja ihmiset niin erilaisia, että näistä pitäisi pystyä puhumaan jo heti alkuunsa. Mitään suurempia vastauksia toki ei kukaan voi tutustumisen alussa antaa, koska aika vasta kertoo onko toinen sellainen ihminen, jonka kanssa haluaa edetä ja hioa arkea yksiin. Oma mielipiteeni on, että raja tapailun ja fwb:n välillä menee pienissä hellyydenosotuksissa, etenkin julkisella paikalla. Jos etukäteen toinen ei ole maininnut haluavansa olla pelkkä kaveri lisämausteilla ja tekee kuitenkin samoja asioita, kuin parisuhteessa olevat, niin olettaisin suhteen laadun olevan tapailua. Jos paljastuu, ettei toinen halunnutkaan tapailla vaan piti väliaika pysäkkinä, hän oli kusipää joka saikin mennä menojaan.
Viisaintahan olisi kyllä selvittää pelisäännöt selviksi mahdollisimman pian. Särkyneitä sydämiä on jo liikaa. Ja pienellä selvityksellä vältytään turhilta itkuilta. Eikä oikein kasatuista kysymyksistä voi kukaan hernettä nenäänsä vetää. Kuitenkin kysyessä asiaa mahdolliselta kumppaniehdokkaalta on hyvä olla varovainen. Etenkin jos tutustumista on kestänyt vasta lyhyen aikaa. Mikä sitten on sopiva kysymys? Siinäpä vasta pähkinä purtavaksi. Ohjenuorana voisin sanoa, että sana parisuhde kannattaa unohtaa. Toki voit mainita, ettet näe vielä sen olevan ajankohtaista, mutta haluavasi tietää onko askeleet samassa tahdissa. Haluaako toinen vain pitää hauskaa vailla pienintäkään ajatusta siitä, että suuntana parisuhteen lähtöviiva vai ottaako hän kainaloon ja kasvattelee pilvilinnoja mahdollisesta yhteisestä vanhenemisesta.
Tapailun ja parisuhteen raja taas on mutkikkaampi. Siihen en edes uskalla ottaa kantaa. Mutta älä epäröi kysyä, jos mielesi myllertää etkä enää halua mennä vain virran mukana. Arvosta omia kyynelkanavia. Älä vuodata niitä turhaan. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?