En usko olevani ainoa, joka tätä samaa asiaa miettii. Nimittäin, mikä on se pysyvän parisuhteen salaisuus. Ennen uskoin, että pitää olla se suuri tunne toista ihmistä kohtaan, jotta sen ihmisen kanssa haluaa elämänsä jakaa. Suhteet, joissa itse olen ollu, on lähtenyt jostain käsittämättömästä tunteesta, joka sokasi silmät täysin ja koko muu maailma hävis ympäriltä. Voimakas tunne, joka vei mukanaan alusta lähtien. Niitä voisi kuvailla näin jälkeenpäin, järisyttäviks salamarakkauksiks. Oliko ne kuolemaan asti kestäviä, ei ollut, koska tässä kirjoitan sinkkustatuksen omaavana, omia havaintojani. Oliko niissä suhteissa se kantava voima, ei ollut, koska arki ei toiminut. Arjen astuttua kuvioon, se tunne katosi. Ja tähän uskon syynä olevan se, että sokeuduin siitä tunteesta. En nähnyt sitä, millainen se ihminen oli. Kuvittelin tuntevani, mutta todellisuudessa en tuntenut, koska annoin ihastuksen tunteen lennättää. Se kaduttaa nyt, vaikka suuria oppitunteja ovatkin olleet, ja ilman niitä kokemuksia en ajattelisi nyt näin. Monelle käy niin, että alkuihastus sokaisee ja ihmiseen ei oikeasti tutustukaan, ne suhteet kaatuu lähes yhtä nopeasti kuin alkoivat. Voimakkaan alkuihastuksen siivittämänä, ei valitettavasti pääse näkemään todellista luonnetta.
Onko se tunne voimakas ihastus?
Mä olen monesti tehny virheen, että olen päästäny käsistäni ihmisen, joka ei heti saanut aikaan voimakasta ihastumisen tunnetta. Luulin, että se tarvitaan suhteen muodostamiseen. Luulin, sen olevan sitä kuuluisaa kemiaa. Mutta näin ei varmasti ole. Uskon, että olen päästäny käsistäni monta upeaa persoonaa, joille en vaan osannut antaa mahdollisuutta. Siellä joukossa, on saattanut olla juuri se ihminen, jonka kanssa suhde olisi voinut toimia ja rakkauden tunne syntyä, kun olisi antanut aikaa tutustua. Tähän asti oon aina etsinyt suhdetta, joka lähtee heti salamana lentoon ja voimakas ihastumisen tunne ympäröi molempia. Uskon, että siksi istun tässä sinkkuna, enkä parisuhteessa.
Mikä sitten on se suhteen kantava voima?
Uskon, että tähän vastaus löytyy jokaisen omista arvoista ja siitä, mitä itse elämältä haluaa. Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta ja niihin vastaukset saa vain puhumalla kaikesta, maan ja taivaan väliltä. Kumppanin on kohdattava niissä itselle tärkeissä asioissa, jotka ovat osa päivittäistä arkea. Ne ovat varmasti, lähes jokaisella erit. Itselle tärkeitä arjessa on huumori, luottamus ja kommunikointi sekä intohimo, joka tuntuu joka solulla (moi vaan äiti ja isä, leikitään notta te ette nähny tätä). Ilman huumoria arki olisi tylsää. Se on yksi arjen kantavimmista voimista.
Tärkeä kantava voima, on myös hiljalleen syntyvä rakkaus. Se ei synny hetkessä. Siihenkään ei ole mitään yhtä oikeaa vastausta, missä ajassa se syntyy. Kuukausi tähän tosin ei yleensä riitä. Syvä rakkaus ottaa aikaa ja voimistuu koko suhteen ajan. Se usein sekotetaan ihastumisen tunteeseen, ne on erotettava toisistaan. Oikea rakkaus on se, joka tuntuu luissa ja ytimissä. Se saa katseenkin muuttumaan.
Mitä se kuuluisa kemia sitten on?
Mä itse uskon, että se kemia on silkkaa luonteiden yhteensopivuutta. Toki varmasti myös fyysistä, joka muodostuu tutustumisen myötä. Luonteenpiirteiden on ensin loksahdeltava yhteen, jotta se fyysinen kemia voi syntyä. Varsinkin, jos haetaan oikeasti kestävää suhdetta, joka ei kaadu ensimmäiseen kiven murikkaan. Tämä ei toki tarkota sitä, että luonteelta täytyy olla samanlainen. Toisessa vaan on oltava niitä luonteenpiirteitä, joista pidät ja joiden uskot olevan sulle tärkeitä.
Ihastus vs. turvallinen olo
Kun sä ihastut palavasti, se tuntuu mahtavalta. Mutta entäs se, kun tutustut toiseen ihmiseen rauhassa. Vietätte aikaa yhdessä tehden kaikenlaista. Näette toistenne ystäviä. Tutkitte toisianne sormen päillä läpikotaisin. Kaivaudutte syvälle toisen mieleen ja tutkitte mitä sieltä löytyy. Toinen alkaa olemaan päivä päivältä tutumpi ja sitä myötä syntyy luottamus. Se saa sut nauramaan jutuillaan ja sen kanssa on hyvä olla. Arjessa tapahtuvista asioista haluat kertoa just sille tyypille ekana ja haluut kuulla sen mielipiteen, johonkin sun elämää koskettavaan asiaan. Yhdessä vietettävät hetket saa hymyn huulille. Ja illalla toisen kainalossa olo tuntuu turvalliselta. Siinä on rauhallinen olo ja arjen hektisyys unohtuu. Voittaako tämä turvallinen ja hyvä olo sen mielettömän ihastumisen tunteen? Mielestäni kyllä. Se tunne toki ei synny heti, se syntyy ajan kanssa. On kuitenkin sen arvoista, koska se on kestävämpää ja siitä saa alkunsa rakkaus, joka voi parhaimmillaan olla upeaa ystävyyttä.
En toki tarkoita, etteikö tutustumisen alussa, voisi mitään ihastumisen tunnetta olla. On kuitenkin hyvä muistaa, että monestihan parhaimmat suhteet syntyvät kaveruudesta ja sitähän suhde parhaimmillaan on, vahvaa ystävyyttä. Toki kiinnostus toista kohtaan täytyy olla, mutta ei se vaadi sitä voimakasta tunnetta. Vaatii vain sen, että ihminen on kiinnostava ja haluat tietää siitä enemmän. Mitään voimakkaita tunteita ei kuitenkaan ole tarvetta odotella. Sillä saatat vain menettää sen mahdollisen suhteen, jossa on loistavat avaimet kantavaan voimaan. Nauti hetkestä, tutustu rauhassa ja fiilistele sitä, millaista toisen seurassa on. Se kertoo sen, voiko se suhde toimia ja voiko rakkaus syntyä. Ennen kaikkea, älä sokeudu, äläkä kiirehdi. Aikaa on kyllä.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?