
Jokainenhan tietää, ettei toimiva parisuhde tule itsestään, siihen vaaditaan töitä ja varsinkin, jos parisuhde sisältää erinäisiä arkeen vaikuttavia sairauksia. Mitä se sitten vaatii? Siinäpä vasta kysymys. Oman elämäni kautta olen oppinut, että parisuhteen tärkeimpiä avaimia ovat avoimuus, luottamus ja toisen hyväksyminen juuri sellaisena kuin on. Jokaisella meistä on niitä elämän karikoita, jotka näkyvät myös parisuhteessa. Niiden kanssa on vaan osattava elää. Parisuhteeseen lähtiessä tekee jo sen hiljaisen päätöksen, että hyväksyy toisen huonotkin puolet.
Monilla meistä on erinäisiä asioita, jotka tuovat arkeen oman mausteensa. Joillain on erinäisiä sairauksia ja oireyhtymiä, jotka tekevät toisinaan arjesta haastellisempaa. Itselläni on arjessa mukana kumppani nimeltä Fibromyalgia. Erittäin rasittava seuralainen, mutta se on vain hyväksyttävä. Toisinaan yritän mielessäni kieltää sen ja elää kuin en tietäisi koko seuralaisesta mitään. En oikeastaan kuitenkaan siinä oikein onnistu, koska se näkyy ja tuntuu arjessani lähes päivittäin. Mielessäni ehkä liikaa syytän itseäni, kun tuo Mr. Fibro tekee kiusaa. Ulkopuoliselle saatan näyttää aivan idiootille, kun menen tiettyyn tilaan arjen hektisyyden tuoman väsymyksen takia. Vihaan niitä hetkiä, kun pääni ulkopuolinen maailma muuttuu sameaksi, enkä näe, mitä ympärilläni tapahtuu. Olen mukana siinä hetkessä, mutta todellisuudessa olen vain siinä pienessä laatikossa pääni sisällä, suljettuna. Laatikossa, jonka päälle on kirjoitettu fibromyalgia. Muu maailma ei aina ymmärrä, mitä se on, enkä voi heitä siitä tuomita. Miten voisikaan ymmärtää, kun itsekään aina ymmärrä, vaikka oireyhtymä on kulkenut mukanani jo reilut neljä vuotta. Fibro on se minun arkeni mauste, niin suolainen ja kitkerän makuinen, mutta se on vain kestettävä. Se tuo oman haasteensa, mutta sen kanssa on opeteltava elämään. Se on osa minua, eikä lähde pois. Siitä on vain puhuttava ääneen, avoimesti, jotta sitä voisi ymmärtää. Jos olisin asiasta vain hiljaa, ei muutkaan sitä ymmärtäisi.
Parisuhteessa luottamus on erittäin tärkeää. Tuon tässäkin kohtaa esiin juuri tuon typerän seuralaiseni Mr. Fibron. Arjen tuodessa niitä kiviä tielleni, minun on voitava luottaa siihen, että lähipiirini hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. On voitava luottaa siihen, että minua ei tuomita tuon seuralaisen vuoksi, koska se en ole minä, se on vain osa minua, mutta se ei ole osa minun luonnettani. Niinä hetkinä, kun istun siellä laatikossa suljettuna, minulle merkitsee paljon, jos tiedän toisen olevan siinä vieressä ja voin luottaa siihen, ettei se siitä katoa. Ymmärrän toki, ettei se aina ole sille toisellekaan helppoa. Luottamus heijastuu monella eri tapaa ja monissa eri asioissa. Ilman luottamusta, arki on pelottavaa. Tiedän sen menneisyydestäni.
Avoimuus, luottamus ja toisen hyväksyminen juuri omanlaisenaan on jokaisessa suhteessa tärkeää tietenkin. Sairauksia, kipuja ja henkisiä karikoita sisältävissä suhteissa nuo kolme asiaa kuitenkin korostuu entisestään. Jokainen, jolla on elämässään arkeen ikävästi vaikuttavia tekijöitä, tietää kuinka vaikeaa niiden kanssa toisinaan on elää. Ne tuovat haasteita, mutta lopulta myös tekevät parisuhteestakin entistä voimakkaamman, mikäli niitä ei ohiteta vain olankohautuksella tai paeta.
Joudun muistuttamaan itseäni päivittäin, etten ole sen huonompi kuin muutkaan, vaikka fibro minut laatikkoon toisinaan sulkeekin, toisinaan hyvin useinkin stressin keskellä. Opettelen elämään sen kanssa päivittäin ja siinä samassa lähipiirini myös. En tule koskaan pääsemään karkuun, se laatikko ei koskaan katoa elämästäni, joten vaihtoehtoja ei ole.
Aina minua ei ole nähty, kun olen istunut siellä laatikossa, yksin, suljettuna. Siellä on ahdistavaa, joten näethän minut silloinkin vain minuna. Älä pidä minua tyhmänä, näe se fibro herra sellaisena, sillä se on tyhmä, en minä. Kiitos, kun halaat minua juuri silloin ja näytät, että olet siinä. Silloin tarvitsen sinua eniten.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?